Sokko
Avaimen piilotus
Vettä kengässä
Kapteeni käskee
Sokko
Yhden leikkijän silmät peitetään. Hän koettaa ottaa muita leikkijöitä kiinni ja käsin tunnustelemalla saada selville kiinni saamansa henkilöllisyyden. Jos hän arvaa oikein, tulee kiinni saadusta uusi sokko.
Avaimen piilotus
Yksi leikkijä piilottaa avaimen tai jonkin muun pienen esineen. Kannattaa sopia, että esineestä on jäätävä pikkuisen näkyviin. Muut leikkijät tulevat sisään ja joku kysyy "lintu vai kala" ojentaen samalla kätensä suoraksi eteensä. Jos esine on piilotettu käden alapuolella olevaan paikkaan, piilottaja vastaa "kala", jos taas yläpuolelle, "lintu". Jokainen alkaa etsiä ja piilottaja ohjaa heitä sanoen lämpötiloja kuten "kylmää", jos etsijä on kaukana kohteesta tai "kuumaa", jos etsijä on lähellä. Etsijää ohjataan myös sanomalla "lämpenee" tai "viilenee". Esineen löytänyt saa olla seuraava piilottaja.
Vettä kengässä
Osanottajat jaetaan kahteen yhtä suureen joukkoon. Toinen joukko menee ulos, ja sisällä olijat arpovat tai valitsevat kukin itselleen parin ja asettuvat piiriin tai muuhun muodostelmaan istumaan. Ulkona olijoista päästetään sisään yksi kerrallaan kumartamaan kenelle haluaa. Ellei se, kenelle on kumarrettu, ole kumartajalle valittu pari, sanotaan hänelle:" Vettä kengässä!", jolloin hänen on mentävä ulos yhdellä jalalla hyppien (koska toisessa kengässä on vettä). Tämän jälkeen seuraava ulkona olija tulee sisään. Mikäli sisään tullut kumartaa parilleen, saa hän jäädä sisälle istumaan parinsa viereen, jolloin kutsutaan seuraava henkilö sisään. Tätä jatketaan kunnes kaikki ovat löytäneet parinsa, jonka jälkeen voivat aluksi sisällä olleet mennä vuorostaan ulos ja leikitään uusi kierros.
Kapteeni käskee
Yksi leikkijöistä toimii vuorollaan "kapteenina", muut ovat hajallaan hänen edessään. Kapteeni antaa leikkijöille erilaisia käskyjä - esimerkiksi käskee seisomaan yhdellä jalalla, nostamaan kädet ylös tai istumaan lattalle jne. Mutta se, onko leikkijöiden toteltava käskyä, riippuu siitä, edeltävätkö käskyä sanat: "Kapteeni käskee...". Jos käsky ei ala näillä sanoilla, sitä ei saa noudattaa - mutta jos käsky alkaa näin, sitä on heti noudatettava. Virheen tehneet leikkijät putoavat pois pelistä ja viimeiseksi jäänyt saa toimia seuraavaksi kapteenina.